Iltalenkki

Reissusta palattuani opetin Vilpertille mitä tarkoittaa niinkin eksoottinen asia kuin liinassa juoksutus. Vilpertin mielestä siinäkään ei ole mitään ihmeellistä, oli jopa kohtuullisen laiskanletkeä ympyrällä hölkkäilijä. Askellajit kaikki onnistuivat kuitenkin hienosti molempiin suuntiin ja seuraavana päivänä tehtiinkin juoksuttaen pientä puomitehtävää. Ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Hyvin meni.

Tänään illalla käytiin Annin kanssa "pika-ajelulla" oman töihinlähtöni painaessa niskaan. Saimme kuitenkin ihan reippaan 7+ kilometriä Vilperttihevosen koneeseen joten varsin passeli iltakiepaisu. Matkalla tuli vastaan pikkuauto joka antoi meille hienosti tietä, siitä pienen mutkan kautta pääsimme ohi Vilpertin päättäessä yrittää kääntyä metsään. En tiedä miksi koska ei se autoakaan pelännyt... vaan maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Jättikokoinen ruunanrupsukka saa olemuksellaan unohtamaan tosiseikan että se on vasta 5v joten näitä nuoren hevosen pöllöilyjä voi aina välillä tulla. Iso Punainen jaksoi pöllöillä vielä 10vuotiaanakin...

Tallilla vesipesun kautta karsinaan jatkamaan keskeytyneitä iltaheiniä ja iltakauratkin odottivat kupissa. Hyvää yötä Vilpertti <3

Tässä vielä todistusaineisto iltalenkistä (pic or didn't happen..)

Ekapäivät ja satulansovitusta

 Toisena päivänä päädyimmekin pikku talutusharjoittelun päätteeksi pyöröaitaukseen. Siellä meni ihan odotetusti, Vilpertti mietti kovasti vastauksia kysymyksiin ja teki ratkaisuja edellisen elämänsä perusteella. Eli juoksi. Juoksi itsensä hikeenkin oikein reilusti. Ja sitten tajusi. Juoksemalla ei matka lopu, huomion keskittämällä ja rauhoittumalla lukemaan antamiani viestejä löytyi vastaukset. Pyörössä käytiin muutamana peräkkäisenä päivänä.

 

Sitten yhtenä päivänä päädyin sovittamaan olemassa olevaa satulaa ja se näyttäisi ainakin alkuun passaavan ihan ok. Samalla nakkasimme satulan päälle myös tenavan. Ja sehän ei ollut Vilpertin mielestä juttu eikä mikään. Hiukan katseli taakseen ensin mutta hyväksyi ajatuksen korvien takana keikkuvasta ihmisentaimesta ihan hienosti.

 

Sitten lähdinkin itse reissuun, sillä aikaa Vilpertin ajo-ominaisuuksia testailivat Anni ja Hanna, hienosti oli mennyt. Ainakin aluksi pidämme Vilpertillä vahvat kuolaimet ajossa sillä siitä huomaa että se on kiertänyt peltoa ja ravirataa, ohjalle myötääminen on uutta ja jonkin verran osaa myös painaa kuolaimelle. Pyrkimys on saada se edestä mahdollisimman keveäksi. Kyllä se siitä.

Vilpertin hakumatka

Sunnuntaiaamuna starttasimme erinäisten hässäköiden jälkeen kohti Vilpertin kotimantuja. Matka sujui rattoisissa tunnelmissa ja ehkä hieman jännitystäkin oli ilmassa.

Perillä teimme tarvittavat paperityöt, joimme kahvit jotka talon emäntä oli keittänyt ja kattanut komean kahvipöydän. Jutustelimme taas ummet ja lammet hevosasiaa, Vilpertin kasvattajaa kuuntelisi ihan mielikseen vaikka päivän. Niin paljon asiaa ja kokemusta.

Koska kotimatka oli vielä edessä, aloimme lastauksen. Vilpertti päätti heti että etulastaus ei ole vaihtoehto hänelle, koska hänen arvoisat korvansa eivät mahdu oviaukosta sisälle. Etusillan ovessa on hieman matalampi sisäänmeno kuin takaluukussa. Aikamme vedimme ja työnsimme, Vilpertti seisoi alahuuli roikkuen etujalat sillalla ja pää juuri ja juuri trailerissa. Eikä mennyt eteenpäin.
Erävoitto 1-0 Vilpertille.

Purimme siis trailerista väliseinän irti ja takaluukulle. Sieltä Vilpertti päättikin kävellä ihan suoraan sisälle, kääntyi hyvin trailerissa ja laitoimme kaikessa rauhassa väliseinän paikalleen ja suljimme luukut.

Matka kotiin sujui hienosti, pysähdyimme Iisalmen ABCllä vessassa ja kuski haki kahvia. Tämän ajan Vilpertti seisoi hienosti trailerissa ja kurkki kirkkain silmin takaluukun raosta.

Kotitallilla, luukut auki ja Herra Maailmanmatkaaja käveli rauhassa ulos traikusta ja katseli rauhassa maisemia. Hyvin lunkisti hän käveli myös perässäni uuteen tarhaan, kävellä tallusteli tarhan ympäri, tutki pihattokatoksen, piehtaroi toisen kyljen ja kävi syömään. Ei draamaa.

Illalla menimme Annin kanssa hieman aikaisemmin ottamaan pojan sisälle ja harjailimme hieman, samoin kuin laittelimme ötökkämyrkkyjä ja hoitoöljyt harjanjuureen. Kaviot Vilpertti nostaa hienosti ja muutkin hoitotoimet sujuivat erinomaisin arvosanoin.

Muutamia kuviakin Anni taiteili pihalla. Esille niistä laitan tämän, lisää voitte katsoa täältä.

Suurta surua, hevosen etsintää, itkua ja hampaiden kiristelyä

Kevät 2015. Menetin palan sisimmästäni samalla hetkellä kun loiste sammui tulisen tammani silmissä keskellä sateista yötä. Samalla sammui omassa mielessäni ilo, toivo ja ennenkaikkea Voima. "May the Force be with you", no ei ollut enää. Se Voima lähti lentoon ja karkasi sillä samalla hetkellä kun Iso Punainen veti viimeisen henkäyksensä. Iso Punainen ei ehtinyt tuskaisen tien alkua pidemmälle sillä onneksemme eläinlääkäri tuli ja päästi suolenkiertymän saaneen tulisielun pois ajoissa. Tamma tiesi ja oli rauhallinen, kiitollinen. Ainakin näin haluan uskoa.

Siitä hetkestä asti olin hevoseton. Ei tullut helpottunutta, huoletonta oloa. Huoleton on hevoseton, sanovat. Surullinen, rikki ja lannistettu on hevoseton. Tyhjä, sanon minä.

Tamman tavarat kulki pitkään autossa. Ei minusta ollut niitä sieltä pois ottamaan. Tallille toki tuli mentyä jo heti seuraavana aamuna, olihan siellä niitä muita tärkeitä. Iloinen orivarsa joka kyseli monta kertaa mikä hätänä. Ei mikään, vastasin ja varsa hyväksyi vastauksen vaikka tiesi paremmin. Oli siellä myös reipas ruuna ja prinsessatamma jotka omalla olemassaolollaan vakuuttivat että vaikka Iso Punainen on poissa niin tarinan ei tarvitse päättyä. Ei sitä siinä hetkessä halua uskoa, mutta näiden pitkäjalkojen läheisyys ja vilpittömyys auttoi jaksamaan. Tultiin kesään. Varsa lähti muiden orivarsojen kanssa laitumelle viettämään lapsuutta. Reipas ruuna ja prinsessatamma lähtivät suorittamaan ammattiaan kesäksi valmentajalle jotta pääsevät kilpailemaan ovaaliratojen herruuksista.

Sitten alkoi hevosenmetsästyksen aika. Aseinani internet ja puskaradio. Kauheasti kriteerejä asetin uudelle hevoselle. Ei saa olla ruma. Koska minulla oli jo ollut maailman kaunein. Ulkonäkö on tärkein. Vaikkakaan en tarkoittanut niinkään sitä fyysistä ulkonäköä. Presenssiä, olemusta ja fiilistä enemmältikin. Tammoja lähdin etsimään ja ehkä hivenen pienempää kuin mitä Iso Punainen. Ensimmäiset ajat ohitin kaikki ruunat tuosta vaan ilmoituksissa ja katselin tammoja. Yhtä oria jäin miettimään. Se onneksi menikin nopeasti. En oikeasti halua lähteä orinpitäjäksi kun omassa mielessäni se pitäisi sitten myös yrittää kantakirjata ja saada "esille".  Yhtä ilmoitusta katselin jossa kasvattaja vähensi hevosiaan, oli ruunaa ja tammaa kaupan. Kiinnostuin niin että selvittelin puhelinnumeron perusteella myyjän, laskeskeltiin kaverin kanssa hippoksesta mitkä niistä kasvattajan hevosista oli ne jotka olivat kaupan. Ja etsittiin kuvia sukupostista ja googlen suosiollisella avustuksella.

Jossain vaiheessa kyseenalaistin sitten sen tamma-ajatuksenikin. En halua varsottaakaan nimittäin. Jos haluan varsan, voin ostaa sitten varsan. Kovasti mietin ikähaitariakin, haluanko ihan varsan.. aika mukavia parivuotiaita löytyi. Sitten oli iso nippu ruunia ja tammoja jotka oli juuri satulan alle laitettuja ja hinta oli pamautettu järjettömän korkeaksi. Mielessäni manasin, että kun nuokin olisi löytyneet ilman sitä satulan selkään sovittamista niin hinta olisi ollut edes kohtuullisen järkevä. Koska rehellisesti myönnettynä, ei minulla ollut paljon rahaa, koska en ollut tälle kesälle suunnitellut hevosen ostamista. Meillä piti olla Ison Punaisen kanssa elämä aikaa puuhastaa eikä mitään hevosenmetsästystä.
 Hetkittäin lannistuin ihan alas asti ja mietin sitten venyttäväni syksyyn asti ilman hevosta. Hevoset on halvempia syksyllä kun ne tulevat laitumilta ja tallipaikat ovat kortilla. Syksyyn mennessä saisin jo sukanvarteen hieman täytettä. Syksy tuntui olevan masentavan kaukana.
Kasvattaja joka hevosiaan vähensi, oli taas laittanut ilmoituksen. Myynnissä hänellä oli vielä 6v tamma ja 5v ruuna. Yritin soittaa lankanumeroon mutta todennäköisesti väärään kellonaikaan eikä kukaan vastannut.

Kaveri sitten vinkkasi yhdestä ruunasta josta soitinkin omistajalle, ruuna oli hiljaisessa myynnissä. Kaivoin esille omistajan nimen, löysin hänet facebookista ja laitoin viestiä. Vastauksena sain lisäinfoa ja puhelinnumeron. Soitin, puhuttiin hevosesta paljon ja alustavasti myös siitä että kaupantekohetkeäkin voisi venyttää tarvittaessa. Sovittiin päiväksi lauantai jolloin lähdetään katsomaan ruunaa. Sillä aikaa hevosiaan vähentävä kasvattaja oli laittanut taas ilmoituksen, nyt jäljellä myynnissä oli enää 5v ruuna. Kävin taas katsomassa sen kahta varsakuvaa Sukupostissa. Emän kuvia ja sisarusten kuvia.Mielessä kummitteli se että olin ohittanut tämän ilmoituksen jo muutaman kerran sen jälkeen kun yritin ekakerran soittaa. Sukupostissa kuitenkin hevosen tietoja kävin vilkuilemassa. Soitinkin sitten alkuviikosta uudelleen ja nyt vastattiin. Ruuna oli tosiaan jäljellä vielä ja kasvattaja kertoi hevosesta paljon. Sanoi että hevosta kannattaa tulla katsomaan niin tietää mikä se on. Sovittiin että tulen sunnuntaina katsomaan ja soitan ennenkuin lähden ajomatkalle niin ei tule hukkareissua jos hevonen on myyty ennen sitä. Lauantaina siis 7v ruuna ja sunnuntaille tämä 5v ruuna.

 Käytiin katsomassakin sitä 7 vuotiasta, kiltti ja rauhallinen, ihanaluonteinen hevonen. Pihatossa ilmeisesti vapaalla heinällä itsensä tiineeksi syönyt herttainen suokkiruuna. Hieman enemmän mukavuudenhaluinen kuin itseään vapaaehtoisesti hengästyttävä, kaunis ja jollekin se unelmien hevonen. Tämän kanssa tulisin varmasti toimeen. Ystävä koeratsasti ja esitti minulle askellajit selästä. Näytti hyvältä. Siitä saisi potentiaalisen kouluhevosenkin ja mukavan ystävän. Sovittiin että jään miettimään ja ilmoittelen kunhan olen käynyt katsomassa toisenkin ruunan.

Sunnuntaina soitin kasvattajalle ja eihän se ruuna ollut vielä mennyt. Lähdettiin iltaa vasten katsomaan ystävän kanssa. Kasvattajan poika toi hevosen tallista riimussa ulos. Riimussa oli suuri elämäniloinen ja uteliaan oloinen viikari. Olemus säihkyi hyvää tuulta ja voimaannuttavaa läsnäoloa.  Menin sivelemään hevosen jalat läpi, hevonen sieti kosketuksen ja seisoi hiljaa paikallaan. Taluttaja esitti meille hevosen liikkeet käynnissä ja ravissa. Ruunan selässä ei ollut kukaan käynyt mutta ajettu sitä oli koko ajan säännöllisesti. Kasvattaja kertoi periaatteitaan hevosen kouluttamisesta ja me myöntelimme. Ei sen takia että olisimme kohteliaita, vaan siksi että hän puhui asiaa ja järkeviä. Juuri niitä asioita joita halusimme kuulla. Kyselin hintaa, myyjä sanoi että hyvällä hevosella on aina oikea hinta kun oikea omistaja löytyy. Sanoi että hän ei kaikille edes myy. Kyseli omasta hevostaustastani, halusi kuulla miten hevosista pidetään huolta. Näytin puhelimesta Ison Punaisen kuvan jossa lapsi ratsasti sitä kentällä auringon loistaessa kilpaa tamman karvan kanssa. Kuva oli niitä viimeisiä joita Isosta Punaisesta lasten ratsuna sain. Viimeinen tytärten ratsastuskerta. Silloin kun vanhempikin halusi poikkeuksellisesti ratsastaa ja Iso Punainen piti lapsista huolta, antoi molempien onnistua kaikissa askellajeissa. Keskustelimme hypoteettisesti, jos päätyisin tähän ruunaan ja myyjä suostuisi hevosen myymään, hevosen hinnasta. Myyjä antoi tarjouksen ja tyrmäsin sen suoraan kertoen että en pysty sellaiseen summaan mitenkään. Harmitti että tähän se sitten ainakin kaatuisi. Myyjä kutsui meidät kahville.

Kahvilla puhuttiin raviurheilun tilasta, hänen kasvatustyöstään, Isosta Punaisesta, myytävästä ruunasta... Myyjä kysyi mitä tarjoaisin hevosesta, mikä olisi sellainen hinta johon pystyisin. Sanoin hinnan ja myyjä antoi vastatarjouksen. Se oli ihan järkevä tarjous. Tulimme tulokseen että mietin rauhassa, käyn vielä jonkun hevosen katsomassa ja palaan asiaan mikäli ruuna vielä on tallella.
Käytiin katsomassa muutkin hevoset joita tilalla oli, 1-12 vuotiaat. Kaikki hyvin hoidettuja ja upeita eläimiä.

Lähdettiin ystävän kanssa kotiin. Matkalla puhuimme tästä 5 vuotiaasta ruunasta ja edellispäivän 7 vuotiaasta. Tämä junioriruuna oli jäänyt meidän molempien ajatuksiin kiertämään kehää.
Seuraavana päivänä oli pakko soittaa kasvattajalle ja ottaa tarjouksesta kiinni. Myyjä kuulosti tyytyväiseltä ja sanoi että hänen ei tarvitse olla ainakaan hevosesta huolissaan, ihmisen tietää millainen hän on kun näkee ja puhuu ihmisen kanssa. Kiitin luottamuksesta ja toivon olevani hänen luottamuksensa arvoinen.

Nyt järjestellään traileri ja haetaan Vilpertti kotiin. Tästä se taas alkaa, elämä. Pilvien hopeareunus ja maailman värit, tuoksut ja elämisen meininki. Voima tuli takaisin. Iso Punainen saa arvoisensa seuraajan.